Tarinamme

Turusta Loimaalle, Loimaalta Lietoon ja takaisin Loimaalle

Kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu – Viihdekeskus Kulkurin Kievari on hyvinkin henkilökohtainen osoitus siitä.

Jokainen meistä tietää, että elämä kolhii välillä vähän kovemman kautta, mutta joskus sitä kautta annetaan myös mahdollisuus muuttaa itse elämänsä suunta. Saatuani rintasyöpädiagnoosin 2.5.2023 oli päivämäärä, joka lopulta muutti kaiken ja pysyvästi. Olen kiitollinen, että olen toipunut leikkauksesta, hoidoista ja sairastumisesta ja saan jatkaa elämääni, omilla jaloillani seisten. Voihan sitä vaikka sanoa, että arvetkin kaunistus on.

Olin sairaslomalla vielä syksyllä 2023, kun sain puhelinsoiton, josta alkoi kaikki uusi.
Jos ihmiselle tuodaan tarjottimella mahdollisuus aloittaa jotain ihan
uutta, luoda oman näköistä tarinaa ja tehdä sitä, mikä on ”verissä”,
niin onhan sitä tartuttava tuumasta toimeen – jälleen kerran.

Pääkana

Jane

Pääkana Jane on edelleen ja jatkossakin se ainoa oikea Pääkana Jane, tuttu nimi entisen elämän ajoilta, eikä muuksi muutu – osuvasti siis yritykseni nimi onkin Pääkana Oy. Aputoiminimiä on jopa kaksi, tunnetuimmaksi tullee Viihdekeskus Kulkurin Kievari.

Olen kiitollinen kaikesta siitä valtavasta kokemuksesta, minkä olen
saanut siitä päivästä lähtien, kun leivoin ne ihka ensimmäiset voisilmäpullat ja marjapiirakat – ja perustin ja loin täysin tyhjästä ”Wanhan Kanalan”; pienimuotoisesta kotileipomotoiminnasta kaikki siis alkoi. Se upea ja samalla hyvin haastava, yli 10 vuoden aika, jäi sairastumisen myötä taakse. Olen monta kertaa sanonut, että minua ei voi kuvailla enää rohkeaksi, vaan pikemminkin uhkarohkeaksi – sen verran monta kertaa olen jo hypännyt ”altaan syvään päähän” ja sama kaava toistuu nyt Kulkurin Kievarin myötä.

Tältä pohjalta on ihana lähteä kehittämään uutta, säilyttää luomani ja kehittämäni kotileipomo- ja pitopalvelupuolen reseptiikka ja tarjota jatkossakin elämyksiä, kokemuksia, maistuvia makuja ja toteuttaa toiveita. Omistuksessani on myös Wanhan Kanalan gluteeniton leivontaseossarja sekä Lauletaan Yhdessä Pientä Unelmaa –formaatti. Kaikki reseptiikkani ja leivonta yms. tuotteeni ovat jatkossa Design Wanha Kanala aputoiminimen alla.

Olen aina ajatellut, että niin suurta haastetta ei elämässä tule vastaan, etteikö sitä pystyisi ratkaisemaan. Uskon siis vahvasti suomalaiseen sisuun, oikeudenmukaisuuteen ja siihen, että tuulimyllyjäkin vastaan voi taistella voitokkaasti.

Yhtä vahvalla asenteella toivon, että saan jatkossakin palvella yhdessä uuden henkilökuntani kanssa. Olen onnekkaassa asemassa, sillä olen saanut palkata tiimiini paitsi upeita ihmisiä, myös kerta kaikkiaan taitavia osaajia.

Olipa kyseessä sitten arki tai juhla, haluamme tehdä siitä juuri sinun toiveittesi mukaisen, yhdessä luoden ja rakentaen, siten, että maku, tuoksut ja tunnelma jättävät jäljen.

Kiitollisin mielin Pääkana Jane/Jaana Pirttisalo-Mäkelä